Perjantaina 3. heinäkuuta 2026 N:o 148 — 139. vuosikerta Irtonumero 4,50 € tai menopaluu

Näsijärven Sanomat

Pirkanmaan tarkkasilmäisin uutislähde vuodesta 1887*


Kaupunki

14-tonninen rautamöntti on pudonnut Näsisaareen 70 000 kertaa – putoamisesta tulossa kaupungin virallinen perinne

Näsisaaren urakka on tarkkojen laskelmien mukaan sisältänyt 70 000 pudotusta, mutta saari on siitä huolimatta vasta puoliksi valmis. Kaupunki harkitsee tilaisuuden muuttamista vuosittaiseksi tapahtumaksi.

Urakoitsijan mukaan pudotusten määrä on kirjattu ylös alusta asti, koska ”jonkun täytyy pitää lukua, kun saari ei vielä osaa”. Keskimäärin rautamöntti on pudonnut saareen noin 380 kertaa vuorokaudessa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta pitää lukua vaikuttavana ja on ehdottanut, että 100 000. pudotus juhlistetaan yleisötilaisuudella lipputehtaan rannassa. ”Se olisi kaupungille tärkeä symbolinen hetki”, lautakunnan puheenjohtaja sanoo.

Urakan valmistumisajankohdasta ei uskalleta antaa arviota. ”Puolet on valmis, ja se on jo puolet enemmän kuin viime vuonna”, urakoitsija toteaa tyytyväisenä.